BMGS Eesti filial jatkaa Terramare Oy:n vuonna 2016 aloittamia sataman sekä jäähdytysveden otto- ja varaottouoman ruoppaus- ja vesirakennustöitä. Viime vuonna Terramare sai urakasta valmiiksi yli 90 prosenttia. Työt käynnistyvät syyskuun aikana satama-alueen ruoppaus- ja louhintatöillä.

Ruoppaus- ja louhintatyöt aiheuttavat paikallista meluhaittaa ja veden samentumista työskentelyalueella ja sen läheisyydessä. Ruoppaus- ja louhintatöitä toteutetaan mereltä käsin. Ruoppausmassoja siirretään pääsääntöisesti mantereelle. Melua ja veden samentumista seurataan jatkuvatoimisilla mittareilla. Rakentamisen aikana kalastus vesistötyökohteilla ja niiden välittömässä läheisyydessä estyy.

Ruoppaustöitä tehdään sulan veden aikana ympäri vuorokauden. Vedenalaisia räjäytyksiä voidaan tehdä kalojen kutuaika huomioiden 20.5. – 10.10. välisenä aikana. Vesialueen työt tehdään Pohjois-Suomen aluehallintoviraston myöntämien kahden vesitalousluvan mukaisesti.

BMGS Eesti filial vastaa myös Hanhikiven niemen pohjoispuolen jäähdytysveden purkukanavan ruoppaus- ja louhintatöistä, jotka käynnistyivät heinäkuussa.

Lisätietoja:

Mihail Tchitcherin, PR Manager, +358 40 515 1137, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.